Tuen hakeminen Mahis-projektille

Mahis-ohjaaja voi hakea toimintatukea nuorten suunnittelemien vapaa-ajanprojektien toteuttamiseen. Tuki on maksimissaan 600 euroa ja sen voi käyttää toiminnasta aiheutuviin kuluihin, esimerkiksi ateriakuluihin, pääsylippuihin, matkalippuihin ja bensakuluihin.
Mahis-tukea voivat saada ryhmät, joissa on mukana vaikeassa elämäntilanteessa olevia 13-17-vuotiaita nuoria sekä Mahis-koulutuksen käynyt ohjaaja. Mahis-tukea ei myönnetä vakiintuneeseen toimintaan tai taustatahon perustoimintaan vaan projektin tulee olla nuorten ja ohjaajan yhdessä ideoima.
Hakuajat
Keväällä 2012 Mahis-tukea voi hakea:
- 28.2.2012 mennessä
- 30.4.2012 mennessä
- 15.6.2012 mennessä
Syksyllä 2012 Mahis-tukea voi hakea:
- 31.8.2012 mennessä
- 31.10.2012 mennessä
- 15.12.2012 mennessä
Raportointiajat
Vuonna 2011 myönnetyt tuet:
Keväällä 2011 myönnetyt tuet tulee raportoida 31.12.2011 mennessä.
Syksyllä 2011 myönnetyt tuet tulee raportoida 30.6.2012 mennessä.
Vuonna 2012 myönnettävät tuet:
Keväällä 2012 myönnettävät tuet tulee raportoida 31.12.2012 mennessä.
Syksyllä 2012 myönnettävät tuet tulee raportoida 30.6.2013 mennessä.
Edellisen Mahis-projektin tulee olla raportoitu ennen uuden tuen hakemista.
Hakuohjeet
Mahis-tukea haetaan sähköisellä hakulomakkeella, jonka tulostettu ja allekirjoitettu versio lähetetään postitse Nuorten Akatemiaan viimeiseen hakupäivään mennessä. Mahis-tukea voidaan myöntää uudelle projektille tai hyvin perustellulle jatkoprojektille. Saman ryhmän jatkoprojektille voi saada rahoitusta yhden kerran.
Tuenhaun sääntöihin kannattaa tutustua huolella ennen hakulomakkeen täyttämistä. Tukipäätökset tehdään kahden viikon kuluessa hakuajan päättymisestä ja tuet maksetaan kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä.
Mahis-ohjaaja on vastuussa tuen käytöstä. Hän raportoi ryhmän toiminnasta ja rahojen käytöstä raportointilomakkeella. Raportti lähetetään sekä sähköisenä että tulostettuna ja allekirjoitettuna kuittien ja muiden liitteiden kera Nuorten Akatemiaan. Keväällä myönnetyt tuet raportoidaan 31.12. mennessä ja syksyllä myönnetyt tuet 30.6. mennessä.
Mahdolliset yli jääneet tai käyttämättömät rahat ohjaaja palauttaa välittömästi tilille FI41 5780 0720 1795 76 ja laittaa oman nimensä viitteeksi. Peruuntuneesta hankkeesta lähetetään lyhyt selvitys, jonka liitteenä on kuitti takaisinmaksusta. Raportoimatta jättäneiltä ohjaajilta peritään myönnetty tukisumma takaisin kokonaisuudessaan.
Hakemus ja raportti lähetetään osoitteeseen:
Nuorten Akatemia / Mahis Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki
Lisätiedot: saara.kallio-kokko[at]nuortenakatemia.fi
|