Nuorten Akatemia
Nuorten Akatemia|Opettajalle|Ohjaajalle|Vanhemmalle|Nuorelle

Nuorten Akatemia mukana Reaktorissa

 
Vuoden 2010 Reaktori järjestetään helsinkiläisten hiihtolomaviikolla Kaapelitehtaalla 23.–27.2.
 
Nuorten Akatemian Homma esittäytyy ja tarjoaa toimintaa nuorille Reaktorissa tiistaista lauantaihin. Tule tutustumaan pisteeseemme!
 
Lisätietoja: Tiina Etelämäki, p. 020 7552 671
 

Uutisarkisto

Nuorten Akatemia ja Eläketurvakeskus lanseeraavat Valmiina töihin -kampanjan

Nuoret pohtivat unelmiaan ja tulevaisuuttaan.
26.1.2012

Nuorten Akatemian ja RAYn kysely: Yli 90 % nuorista tietää rahapelien uuden ikärajan

Parhaiten muutoksesta tietävät lukiolaiset.
23.1.2012

Demin koulututkimus kertoo kiusaamisesta

Rehtoreiden olisi puututtava tarmokkaasti epäkohtiin.
20.1.2012

Tukiaikuisen opas nyt ladattavissa sivuiltamme

Olemme julkaisseet "Minustako tukiaikuinen?" -oppaan, joka on maksutta saatavissa sivuiltamme.
18.1.2012

Turvallisen ryhmän digitarinat julkaistu

Opettajien käyttöön tehdyissä neljässä digitarinassa nuoret kertovat kiusaamisesta ja turvallisesta ryhmästä.
18.1.2012

Mahiksessa viime vuonna mukana 700 nuorta

Nuoret saivat elämänsä haltuun toteuttamalla unelmaprojektinsa.
12.1.2012

Haemme yhteyspäällikköä

Haemme nuorekkaaseen joukkoomme yhteyspäällikköä vastaamaan yritysyhteistyöstämme.
3.1.2012
Nuorten Akatemia
Toimintatapa ja strategia
Harrastaminen
Yhteistyökumppanit
Hankkeet
Julkaisut
Yhteystiedot
Uutiset

Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili