Nuorten Akatemia
Nuorten Akatemia|Opettajalle|Ohjaajalle|Vanhemmalle|Nuorelle

Seksimyytit murtuvat koulussa 


 
 
Seksimyytinmurtajat-kouluvierailuilla häivytetään harhaluuloja.

 
Perinteinen seksivalistus joutaa romukoppaan, kun Seksimyytinmurtajien avulla seksuaalisuudesta, seksistä ja raskauden ehkäisystä puhutaan nuorten kanssa suoraan ja nuoria kunnioittaen. Nuorten Akatemian yhteistyössä Schering-Plough Oy, MSD:n kanssa kouluttamat kouluvierailijat ovat syksystä asti kiertäneet yläkouluja, lukioita ja ammattikouluja murtamassa seksiin ja ehkäisyyn liittyviä vääriä uskomuksia.
 
"Minkä ikäisenä kuuluu aloittaa seksielämä?"
"Miten ehkäisypillerit, ehkäisyrengas ja naisten kondomi toimivat?"
"Miksi pojat kehuskelevat saavutuksillaan?"

 
Muun muassa tällaiset kysymykset ovat askarruttaneet nuoria Seksimyytinmurtajat-oppitunneilla. Oppitunti koostuu seksiin ja ehkäisyyn liittyvistä myyteistä, joiden todenperäisyydestä nuoret keskustelevat ryhmissä sekä kouluvierailijan kanssa.

 
Oppitunneilla murrettavat myytit on valittu Anna Nuortevan keväällä 2009 tekemän selvityksen pohjalta. Selvitykseen haastateltiin 13–19-vuotiaita nuoria. Nuoret kokivat seksuaaliterveysopetuksen osittain turhaksi, jopa tuputtamiseksi. Toisaalta nuoret kaipasivat lisää tietoa erityisesti sukupuolitaudeista ja ehkäisystä. He myös toivoivat opetuksen olevan rennompaa, käytännönläheisempää ja avoimempaa.
 
Syksyn aikana on toteutettu jo noin sata kouluvierailua Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa. Seksimyytinmurtajia on mahdollista tilata yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin myös kevään 2010 aikana.
 
Kouluvierailijoita voi tilata Note-nettipalvelusta osoitteesta www.nuortenakatemia.fi/note. Palvelusta saa ladattua myös tarvittavat oppitunneilla käytettävät materiaalit.

 
Seksimyytinmurtajat ja Note-nettipalvelu ovat kouluille maksuttomia.
 
Lisätietoja:
 
Anna Nuortevan tekemä selvitys nuorten ajatuksista seksuaalisuudesta, seksistä ja ehkäisystä.
www.nuortenakatemia.fi/selvitykset

 
Anu Iivanainen, koulutoiminnan päällikkö, Nuorten Akatemia
puh. 020 7552 676 
 
Anna-Maria Halle, viestintäpäällikkö, Schering-Plough Oy, MSD
puh. 020 757 0219

Uutisarkisto

Nuorten Akatemia ja Eläketurvakeskus lanseeraavat Valmiina töihin -kampanjan

Nuoret pohtivat unelmiaan ja tulevaisuuttaan.
26.1.2012

Nuorten Akatemian ja RAYn kysely: Yli 90 % nuorista tietää rahapelien uuden ikärajan

Parhaiten muutoksesta tietävät lukiolaiset.
23.1.2012

Demin koulututkimus kertoo kiusaamisesta

Rehtoreiden olisi puututtava tarmokkaasti epäkohtiin.
20.1.2012

Tukiaikuisen opas nyt ladattavissa sivuiltamme

Olemme julkaisseet "Minustako tukiaikuinen?" -oppaan, joka on maksutta saatavissa sivuiltamme.
18.1.2012

Turvallisen ryhmän digitarinat julkaistu

Opettajien käyttöön tehdyissä neljässä digitarinassa nuoret kertovat kiusaamisesta ja turvallisesta ryhmästä.
18.1.2012

Mahiksessa viime vuonna mukana 700 nuorta

Nuoret saivat elämänsä haltuun toteuttamalla unelmaprojektinsa.
12.1.2012

Haemme yhteyspäällikköä

Haemme nuorekkaaseen joukkoomme yhteyspäällikköä vastaamaan yritysyhteistyöstämme.
3.1.2012
Nuorten Akatemia
Toimintatapa ja strategia
Harrastaminen
Yhteistyökumppanit
Hankkeet
Julkaisut
Yhteystiedot
Uutiset

Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili