HOPI-hanke
HOPI – Harrastukset opintojen tukena on Nuorten Akatemian, Suomen Lukiolaisten Liiton ja SAKKIn yhteinen hanke. Sen keskeisenä päämääränä on nuorten oman toiminnan lisääminen yläkouluissa, lukioissa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Nuorten oman toiminnan lisäämisellä tavoitellaan osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämistä kouluissa ja oppilaitoksissa.
HOPI-hanke toteutetaan vuosina 2008–2011 ja siinä annetaan oppilaskuntien ohjaaville opettajille valmiuksia ohjata nuorten ryhmien omia projekteja sekä kannustetaan nuoria aktiiviseen toimintaan.
Opettajia koulutetaan oppilaiden aktiivisuuden ja oman toiminnan tukemiseen, ja oppilaskuntien hallituksissa toimivia nuoria koulutetaan toteuttamaan projekteja kouluissa.
Hankkeessa etsitään myös hyviä tapoja tehdä omassa toiminnassa opitut taidot näkyviksi nuorille sekä koulun henkilökunnalle.
Nuorten projektien myötä sekä osallisuuden että yhteisöllisyyden tunne kasvaa ja nuoret oppivat uusia taitoja myös tulevaisuuden varalle.
Hankkeeseen on valittu Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan alueilta yhteensä 25 koulua tai oppilaitosta, joissa järjestetään oppilaskuntien ohjaavien opettajien koulutusta (Välineitä oppilasryhmien ohjaamiseen) sekä oppilaskuntien koulutusta (Homma-projektikoulutus). Lisäksi pilottikouluissa kokeillaan harrastustoiminnassa opitun tunnistamiseen ja tunnustamiseen liittyviä työkaluja.
Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja hallinnoi Etelä-Suomen lääninhallitus.
Lisätietoja hankkeesta:
p. 020 7552 671
|