Helsinkiläisten nuorten oma Scriptor-lehti valloittaa maailmaa
Jo 15 000 nuorta on toteuttanut Homma-rahalla unelmaprojektinsa.
Helsinkiläisten 14–18-vuotiaiden nuorten toimittama kirjallisuus- ja kulttuurilehti Scriptor sai Nuorten Akatemialta Homma-rahaa lehtensä levikin laajentamiseen. Nuorilla on kova into kehittää lehteään edelleen.
"Scriptorin sisältö koostuu mm. omista runoistamme, novelleistamme, haastatteluistamme sekä kirja- ja teatteriarvosteluistamme. Projekti lähti liikkeelle muutaman nuoren halusta perustaa kirjallisuusklubi. Tavoitteenamme on saada Scriptor mahdollisimman monen ulottuville, ja siksi Homma-raha on kullanarvoinen", nuoret kertovat.
Nuorten Akatemia jakoi Homma-rahaa 92:lle nuorten omalle projektille ympäri Suomen. Nuorten projektien etenemistä voi seurata heidän pitämistään blogeista. Uudet projektit pääsevät bloggaamaan uuteen nuorten ryhmien yhteisöpalveluun SKENE-X:ään.
Nuorten Akatemia jakaa 100–200 euroa Homma-rahaa 13–19-vuotiaiden nuorten ryhmille omiin projekteihin. Hommassa on vuodesta 2006 ollut mukana lähes 15 000 nuorta, joille on jaettu yhteensä reilut 125 000 euroa. Homma-rahan seuraava hakuaika päättyy 31.3.2010.
Nuorten Akatemia tarjoaa nuorille myös Homma-projektikoulutusta, joka on otettu innolla vastaan ja poikinut paljon nuorten omia projekteja. Toistaiseksi koulutukseen voivat osallistua oppilaskuntien hallitusten jäsenet.
Nuorten Akatemia ry tukee 13–19-vuotiaiden omaa toimintaa ja siinä oppimista. Homman yhteistyökumppaneita ovat Neste Oil, The Voice ja Demi. Homman suojelijoina toimivat hiphop-artisti Elastinen ja rock-yhtye Clarkkent. Lisätietoja: Tukea saaneet projektit Blogit (käynnistyvät joulukuun aikana) Homma-projektikoulutukset Nuorten Akatemia, projektipäällikkö Minna Ahola, p. 020 7552 673 |