Nuorten Akatemia tukee nuorten omaa toimintaa ja siinä oppimista.
Nuorten Akatemia|Opettajalle|Ohjaajalle|Vanhemmalle|Nuorelle

Maailman kuvat -hanke

 
 
Maailman kuvat -hankkeen tavoitteena on saada nuoret pohtimaan kehityskysymyksiä, Etelän ja Pohjoisen välisiä suhteita sekä niihin vaikuttamista.
 
Hankkeessa toteutetaan yläkouluissa, lukioissa ja amiksissa kouluvierailuina sarjakuvatyöpajoja syksystä 2011 alkaen. Sarjakuvatyöpajoissa nuoret tuottavat ruohonjuurisarjakuvia heitä kiinnostavista kehityskysymyksistä. Lisäksi hankkeessa tuotetaan materiaalia, jonka avulla opettajat voivat toteuttaa sarjakuvatyöpajoja kouluissa ilman kouluvierailijaa ja hyödyntää nuorten piirtämiä sarjakuvia opetuksessaan. Nuorten sarjakuvia tuodaan julkisuuteen järjestämällä näyttelyjä kouluissa, erilaisissa julkisissa tiloissa ja netissä.
 
Tutustu Maailman kuvat -hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin ja nuorten globalisaatio- ja kehityskysymyksistä piirtämiin sarjakuviin sekä arviointiraporttiin (pdf). Hankkeessa kouluvierailijoina toimineet sarjakuvatyöpajaohjaajat ovat hyödyntäneet osaamistaan myös hankkeen ulkopuolella. Lue sarjakuvatyöpajojen ohjaajina toimineiden Tiina Jaatisen blogikirjoitus Sarjakuvia Tyynenmeren saarten uppoamisesta ja Heidi Leinon tarina siitä, kun malilaiset ympäristötoimijat piirsivät sarjakuvia työstään.
 
Hankkeen toteuttavat Nuorten Akatemia, Maailman Sarjakuvat, Eettisen kaupan puolesta, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-ryhmä ja Maan ystävät yhteistyössä. Hanke toteutetaan vuosina 2011-2012 ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuella.
 
Lisätietoja hankkeesta antavat Niina Salmi (niina.salmi[at]nuortenakatemia.fi, p. 040 543 7695) ja Anu Iivanainen (anu.iivanainen[at]nuortenakatemia.fi, p. 020 7552 676).
 
 
Nuorten Akatemia
Toimintatapa ja strategia
Harrastaminen
Yhteistyökumppanit
Hankkeet
EU - Osallistu ja opi!
Ilmari
Liikkuva
Maailman kuvat
Turvallista ryhmää rakentamaan
Anna mulle aikaa!
HOPI
Dynamo
Dynamo Intranet
Julkaisut
Yhteystiedot
Uutiset
skene-x

En meinannut uskoa sitä:

Olimme voittaneet homma-kilpailun. Sain torstai-iltana tekstiviestejä jossa meitä onnitellaan homma-...
04.05.2012
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili