Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Globaaleja kysymyksiä ja oman talouden pohdintaa — tätä kaikkea tarjosimme oppilaitoksille lukuvuonna 2017-2018

Tämän lukuvuoden aikana olemme toteuttaneet yhteensä yli 400 kouluvierailua, joiden teemat ovat vaihdelleet talouskasvatuksen eri näkökulmista globaalikasvatukseen ja solidaarisuuden käsitteeseen. Kouluvierailutoimintamme on monin paikoin jo tuttua, mutta pyrimme jatkuvasti kehittämään palveluitamme, jotta entistä useammassa oppilaitoksessa päästäisiin hyödyntämään maksuttomia osallistavia työpajojamme! Lukuvuoden 2017-2018 aikana onnistuimmekin laajentamaan kouluvierailutoimintaamme uusille paikkakunnille ja myös uudelle kouluasteelle, sillä yksi kouluvierailukokonaisuus räätälöitiin alakoulun 5.-6.-luokkalaisille. Lisäksi tarjosimme maksutta oppilaitosten käyttöön S-E-X -ideakorttipakkaa ja seppo-alustalla toimivia mobiilipelejä, joiden avulla tavoitimme myös sellaisia oppilaitoksia, joissa kouluvierailun toteuttaminen ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista.

Syksyllä 2017 olimme vielä kouluvierailujenkin osalta Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmissa. Juhlavuoden kunniaksi toteutimme yhteistyössä Eläketurvakeskuksen ja Telan kanssa 100 ajatusta työstä ja työeläkkeestä -hankkeen. Tämän kouluvierailun myötä nuoret pääsivät tutustumaan suomalaiseen eläkejärjestelmään ja siihen, kuinka eläkettä kertyy.

Juhlavuotta juhlittiin myös yhdessä Danske Bankin kanssa, joka juhli samalla myös omaa 130 vuotista taivaltaan. Yhteistyössä toteutetuissa Unelmatyöpajoissa nuoret pääsivät pohtimaan omaan taloudenhallintaan liittyviä kysymyksiä omien unelmien kautta. Työpajoissa pohdittiin tulojen ja menojen suhdetta ja sitä, kuinka omat unelmat on mahdollista taloudellisesti saavuttaa – olipa se unelma sitten miten iso tai pieni tahansa.

”Todella konkreettinen ja toiminnallinen työpaja. Sai varmasti nuoret ajattelemaan aihetta tarkemmin.”
”Työpaja sitoo asioita yli ainerajojen ja aktivoi nuoria ajattelemaan omaa tulevaisuutta.”
Opettajien kommentteja Unelmatyöpajoista 

Ilmari-työpajoissa nuoret haastettiin miettimään tulevaisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia ja ilmastonmuutoksen ratkaisuja. Vuorovaikutteisen kouluvierailun aikana nuoret matkustivat 16-vuotiaan Vennin mukana Kolumbiassa ja Euroopassa. Työpajassa tutustuttiin ilmastoprojekteihin ja ilmastonmuutoksen ratkaisuihin meillä ja muualla. Vuodenvaihteen jälkeen Ilmari-toiminnassa puhalsivat uudet tuulet Mahdollinen Maailma -mobiilipelin muodossa.  Ilmari-hankkeita toteutetaan yhteistyössä Luonto-Liiton, Maan ystävien ja Dodon kanssa.

#Tubetatonni-hankkeessa yhdistimme talouskasvatuksen ja tubettamisen. Tässä kouluvierailussa nuoret toteuttivat talouskasvatusaiheisia tubevideoita. Videoilla nuoret nostivat esiin muun muassa säästämisen, rahan suunnitelmallisen käyttämisen ja oman rahan ansaitseminen. Videoilla jaettiin myös konkreettisia vinkkejä- yksi nuori oli laskenut, kuinka paljon vuodessa voisi säästää jättämällä viikoittaiset jääkahvit ostamatta. #Tubetatonni-hanke toteutettiin yhdessä Finanssialan kanssa. 

Videoiden lisäksi talouskasvatuskysymyksiä käsiteltiin myös sarjakuvien avulla. Viime vuonna käynnistetty, yseille suunnattu, #TarkkaFyrkka-kouluvierailu sai tänä keväänä jatkoa sarjakuvatyöpajojen kautta. Tässä Asiakastiedon kanssa toteutetussa hankkeessa nuoret ovat päässeet tutustumaan luottotietojen merkitykseen ja siihen, mitä niiden menettäminen voi aiheuttaa. 

Verojen merkitystä ja verovarojen käyttöä päästiin pohtimaan #verottaako-työpajoissa, joka on myös ollut vuoden 2018 laajin kouluvierailuhankkeemme. Tämän hankkeen kaikki 100 työpajaa varattiin nopeasti loppuun ja samalla kouluvierailutoimintamme laajeni aivan uusille paikkakunnille. Hanke on toteutettu yhteistyössä valtiovarainministeriön, Verohallinnon, Kelan, Kuntaliiton ja Kirkkohallituksen kanssa. Kovaan kysyntään on myös haluttu vastata ja #verottaako-hankkeelle on luvassa lisää työpajoja vielä syksylle 2018! Samalla myös hankkeen kumppanikokonaisuus täydentyy, kun mukaan tulee Trafi. 

”Ohjaaja sai ryhmän hyvin mukaansa ja työpajan kulku oli selkeä. Hyvin suunniteltu, vaihteleva. Tietoa ja toimintaa hyvässä paketissa.”
”Veroaihetta käsiteltiin mielestäni monipuolisesti ja valaisevasti.”
”Aihe on tärkeä ja aina on hyvää vaihtelua saada vierailevia puhujia.”
Opettajien kommentteja #verottaako-työpajoista 

Tarinoita solidaarisuudesta -kouluvierailuhanketta on tehty jo muutaman vuoden ajan. Vierivä kivi ei kuitenkaan sammaloidu ja tämän lukuvuoden aikana tämä yläkouluille ja toisen asteen oppilaitoksille tuttu hanke on laajentunut tilattavaksi alakoulun 5.-6.-luokkalaisille! Tarinoita solidaarisuudesta -kouluvierailuilla oppilaat tutustuvat solidaarisuuden käsitteeseen, apunaan esimerkit hyvistä teoista ympäri maailman. Kouluvierailu koostuu kolmesta työpajakerrasta, joiden aikana oppilaat pääsevät toteuttamaan aiheeseen liittyen oman videonsa. Toteutamme hanketta yhdessä Solidaarisuuden, Mediakasvatuskeskus Metkan, Opinkirjon, Hämeenlinnan kaupungin ja Etäkoulu Kulkurin kanssa. Hanke toteutetaan ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella. 

”Ohjelma oli hyvä ja tämä on opettajalle helppo, opekin voi oppia. Itse kokisi taitonsa liian pieneksi. Lisäksi tämä on hyvää vaihtelua oppilaillekin.”
”Enemmänhän tällaista saisi olla.”
Opettajien kommentteja Tarinoita solidaarisuudesta -työpajoista

Saamissamme palautteissa toistuvat kiitokset toiminnallisuudesta, ajankohtaisuudesta ja innostavuudesta. Me puolestamme kiitämme kaikkia niitä opettajia ja opoja, jotka ovat palveluitamme hyödyntäneet! Toivottavasti palveluistamme on iloa jatkossakin.

Kaikki tilattavissa olevat kouluvierailumme löytyvät kootusti täältä. Tilaamalla kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvän Note-viestimme saat ajankohtaiset kouluvierailu-uutiset omaan sähköpostiisi. 