Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Harjoituspankista apua ja ideoita ryhmätoiminnan tueksi

Mahis on tukenut 13–17-vuotiaita nuoria oman elämänhallinnan vahvistamisessa jo 20 vuoden ajan. Näin juhlavuonna Mahiksen Ohjaajan kansio siirtyi sähköiseen muotoon ja se on kaikkien luettavissa Mahiksen nettisivuilla. Yhtenä osiona Ohjaajan kansiossa on Harjoituspankki, josta löytyy kattava valikoima monenlaisia harjoituksia ryhmätoiminnan eri vaiheisiin.

Harjoituspankin sisältö on jaettu kolmeen eri kategoriaan: ryhmäytyminen, toimiva ryhmä ja ryhmän päättäminen.  Kaikista harjoituksista löytyy elementtejä useammasta osa-alueesta ja jokainen kokee harjoituksen yksilöllisesti. Purkukeskustelua ohjaamalla harjoituksista voi nostaa esiin sellaisia asioita, joihin huomio kullakin kerralla halutaan kiinnittää. Kaikissa harjoituksissa on olennaista luoda turvallinen ilmapiiri, jonka myötä kokeileminen, sekä onnistuminen että epäonnistuminen ovat sallittuja.

Harjoituspankin sisältö sopii kaikille ryhmätoiminnan parissa työskenteleville ja toimiville.

Kuvassa näkyvä Harkkapakka on kooste Harjoituspankin sisällöstä. Harkkapakka lähetetään tänä vuonna kaikille Mahis-tukea saaneille ohjaajille. Mahis-tukea voi käydä Mahis-koulutuksen saanut ohjaaja. Järjestämme koulutuksia vuosittain tilauksesta. Lisätietoja koulutuksesta voi lukea täältä.