Hyppää sisältöön

Lukupeli Minna Canthista

Oppimispeli innostaa lukemaan Minna Canthin teoksia ja tutustumaan teosten kautta 1800-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Pelissä pääsee myös testaamaan tietämystään Minna Canthista, pohtimaan Canthin merkitystä nykypäivänä sekä ideoimaan vaihtoehtoisen lopun jollekin Canthin tuotannon teokselle. Peli sopii hyvin äidinkielen tunneille, mutta sitä voi hyödyntää myös esimerkiksi historian tunneilla. Pelin avulla voi korvata esimerkiksi kirjallisuusesseen.

Pelaajat voivat pelata peliä yksin tai esimerkiksi pareittain. Lukemiselle voi antaa aikaa kuukauden tai muun yhdessä sovittavan ajan. Jos peliä pelataan pareittain, ei molempien tarvitse välttämättä lukea samoja teoksia.

Peli toimii Seppo-alustalla. Oppilaat pelaavat peliä omilla tableteilla, mobiililaitteillaan tai tietokoneilla. Peliohjaajana toimii opettaja/ohjaaja. Nuorten Akatemian mobiilipelit ovat oppilaitoksille ja muille nuorten ryhmille täysin maksuttomia, eikä tilaajalla tarvitse olla valmiiksi Seppo-lisenssiä.

Kohderyhmä: yläkoulu2. aste
Teemat: Minna Canth, kirjallisuus, suomalainen kulttuuri

Peli on kehitetty Seppo.io:n lukupelikilpailuun ja oli toinen palkituista peleistä. Kilpailun tavoitteena oli innostaa nuoria lukemaan tuottamalla opettajille opetusmateriaalia, jolla oppilaat saataisiin tarttumaan kirjaan entistä useammin.

Tilaa tästä

Lukupeli Minna Canthista -peliä voi esimerkiksi hyödyntää äidinkielen opetuksessa. Katso alta opetussuunnitelmasta poimimamme ehdotukset siitä, miten peliä voi hyödyntää yläkoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa:

Yläkoulun opetussuunnitelma (POPS 2014)

Sisältökokonaisuudet

  • Äidinkieli (Suomen kieli ja kirjallisuus): S2 Tekstien tulkitseminen, S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Arvot ja yleinen oppiminen

Perusopetus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle. Se on muodostunut ja muotoutuu eri kulttuureiden vuorovaikutuksessa. Opetus tukee oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin rakentumista ja kasvua aktiivisiksi toimijoiksi omassa kulttuurissaan ja yhteisössään sekä kiinnostusta muita kulttuureita kohtaan. (Perusopetuksen arvoperusta, POPS 2014)

Lukion opetussuunnitelma (LOPS 2019)

Sisältökokonaisuudet

  • Äidinkieli (Suomen kieli ja kirjallisuus): ÄI2 Kieli ja tekstitietoisuus, ÄI4 Kirjallisuus 1, ÄI5 Tekstien tulkinta 1, ÄI8 Kirjallisuus 2

Arvot ja yleinen oppiminen

Inhimillinen ja kulttuurinen moninaisuus nähdään rikkautena ja luovuuden lähteenä. Kulttuuriperintöjä vahvistetaan välittämällä, arvioimalla ja uudistamalla niihin liittyvää tietoa ja osaamista. (Lukion tehtävä ja arvoperusta, LOPS 2019)

Ammatillinen koulutus

Peliä voi hyödyntää laaja-alaisesti ammatillisen koulutuksen yleissivistävissä opintokokonaisuuksissa.

Arvot ja yleinen oppiminen

Kulttuuriosaaminen (2.7) Opiskelija osaa…

  • hahmottaa paikallisten, kansallisten, alueellisten ja globaalien kulttuurien tapoja, perinteitä ja ilmaisumuotoja, kuten kirjallisia ja kuvallisia tuotoksia, musiikkia, teatteria ja elokuvia
  • tunnistaa oman identiteetin ja kulttuuriperinnön osana kulttuurista monimuotoisuutta
  • tunnistaa taiteita ja muiden kulttuurin muotoja
  • suhtautua avoimesti, uteliaasti ja eettisesti kulttuuristen ilmaisumuotojen moninaisuuteen
  • toimia monikulttuurisissa ympäristöissä kunnioittaen moninaisuutta.

(Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisessa koulutuksessa, OPH 2020)

Opetussuunnitelmiin voit tutustua sivulta eperusteet.opintopolku.fi.