Hyppää sisältöön

Ilmastoajatuksia – Opas nuorisotyön ilmastokasvatukseen

Opas antaa nuorisotyöntekijöille lisää eväitä nuorten ilmastotunteiden kohtaamiseen sekä ilmastokysymyksiin liittyvään keskusteluun ja toimintaan. Opas perustuu siihen, että jokaisella nuorella on oikeus saada ilmastokasvatusta ja tulla kohdatuksi siihen liittyvine tunteineen. Oppaan avulla nuorisotyöntekijä voi paremmin kannustaa ja tukea nuoria osallistumaan arkensa tasolla ilmastokeskusteluihin, -toimintaan ja -vaikuttamiseen.

Maksuttomasta oppaasta on tarjolla kaksi versiota pienemmällä ja suuremmalla resoluutiolla. Suosittelemme tulostamiseen suuremman resoluution tiedostoa, mutta pienempi sujahtaa paremmin esimerkiksi sähköpostitse jaettavaksi. Sisältö molemmissa tiedostoissa on sama.
Opas suuremmalla resoluutiolla
Opas pienemmällä resoluutiolla

Lataa tai tulosta itsellesi myös ilmastokasvatuksen 10 vahvistavaa nostoa tästä.
Täältä löydät valmiin vinkkilistan ilmastotoiminnan suunnitteluun.

Opas on tuotettu Etelä-Suomen aluehallintoviraston rahoittamassa Ilmastoajatuksia-hankkeessa vuonna 2020.