Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Kymmenen tarinaa solidaarisuudesta

Tutustu oppilaiden kanssa nuorten Tarinoita solidaarisuudesta -hankkeessa tekemiin videotrailereihin Kymmenen tarinaa solidaarisuudesta.

Keskustelkaa trailereiden pohjalta, mitä solidaarisuus ja hyvän tekeminen tarkoittavat. Pohdintaa voit käydä pienissä ryhmissä tai yhdessä koko luokan kanssa. Alla kysymyksiä aiheen käsittelyä helpottamaan:

Solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Käsite ei rajoitu ainoastaan toistensa lähellä oleviin ihmisiin, vaan sillä voidaan tarkoittaa jopa maailmanlaajuista kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.

Solidaarisuusteko on teko, jolla ihmiset tai yhteisöt auttavat, tukevat ja ilahduttavat toisiaan, kantavat vastuuta toisten hyvinvoinnista tai ottavat kantaa oikeudenmukaisen maailman puolesta. Niitä tehdään koko ajan kaikkialla. Teko voi olla pieni tai suuri, oma, itselle tehty tai bongattu.

Tarinoita solidaarisuudesta -hankkeessa (2015-16) on tehty solidaarisuusteoista videotrailereita eri puolilla Suomea yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Solidaarisuusteot-kampanja kannustaa ihmisiä sekä tekemään että näkemään solidaarisuustekoja ja kertomaan niistä kaikille. Kampanjan ideana on osoittaa, että valtaosa ihmisistä on edelleen solidaarisia ja suvaitsevaisia.

Tuotettu 2015-2016.