Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Mikä on nuorten osallisuuden arvo?

Hallitusohjelman yksi keskeisimmistä tavoitteista on osallisuuden lisääminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että käynnissä olevan budjettiriihen lopputuloksena järjestö- ja nuorisotyöhön on tulossa merkittäviä leikkauksia. Osallisuuden asiantuntijoina ja nuorten osallisuuden edistäjinä me Nuorten Akatemiassa kysymme, mikä on osallisuuden arvo?

Meille osallisuus tarkoittaa kokemusta yhteisöön kuulumisesta sekä omasta merkityksestä yhteisön jäsenenä. Osallisuus on myös toimimista, kuulluksi tulemista omana itsenään ja se sisältää mahdollisuuden saada vastuuta. Nuorten osallisuuden edistäjinä haluamme, että nuoret voivat ilmaista mielipiteitään, toimia ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.

Osallisuus on maamme hallituksen kärkiteemoja ja siihen kytkeytyy ajatus syrjäytymisen ennaltaehkäisystä. Pyrkimys siihen, että kukaan ei jäisi yksin ja ulkopuolelle. Ei tänään eikä huomenna.

Osallisuus ei synny, toteudu tai tapahdu itsestään, vaan pitkäjänteisenä, poikkihallinnollisena kehittämistyönä. Nuorelle kokemus osallisuudesta mahdollistuu arjen kohtaamisissa, hänelle tärkeissä toiminnoissa ja palveluissa kouluissa, nuorisotyössä, järjestöissä ja vapaa-ajalla.

Koronan runtelemassa maailmassa tilanne on monin tavoin haastava ja hankala. Uusien haasteiden kohtaaminen vaatii luovuutta ja tapaa ajatella omaa toimintaa uudestaan, mutta siihen on mahdotonta päästä, jos resursseja ei ole tai jos taloudelliset näkymät ovat sumuisen epävarmuuden peitossa. Toimintaedellytykset tulee turvata niin, että tärkeä ja jo ennestään haastava työ nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi voi jatkua.

Nuoriin kohdistuvissa leikkauksissa hinta usein on monin kertainen ja sitä maksetaan vielä vuosien päästäkin. Mikäli siis nyt leikkaamme järjestötoimijoilta, nuorisoalasta ja niistä toimista, jotka tukevat ja edesauttavat osallisuuden toteutumista, niin mikä on se kokonaissumma, jota lopulta maksamme? Nuoruutta kun ei voi lomauttaa, sopeuttaa eikä siitä voi leikata.

Heikki Vuojakoski
Nuorten Akatemia
Toimitusjohtaja