Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Kevät toi tullessaan uusia työkavereita

Jälleen kerran toimistomme on saanut uusia vahvistuksia, sillä riveissämme on aloittanut kolme korkeakouluharjoittelijaa sekä uusi projektipäällikkö. Vaikka poikkeustilanne siirsi koko jengin etäkonttoreihin, työt jatkuvat kuitenkin normaalisti.

Projektipäällikköksi Meidän projekti! -hankkeeseen tullut Anna Vilen on pääkaupunkilaistunut savolainen, jolle nuorten osallisuuden, elinolojen ja mahdollisuuksien kehittäminen on sydämen asia. Meidän projektin parissa työskentelyltä Anna odottaa erityisesti nuorten aktiivisen toimijuuden vahvistamista, ja heidän vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteidensa konkretisoitumista vapaaehtoistyön projektien kautta avuksi toisille. ”On ilo olla mukana prosessissa, jossa nuoret pääsevät kehittämään sekä omia taitojaan ja valmiuksiaan että ympäröivää yhteisöä ja kokemaan, miltä tuntuu auttaa toisia.” Vapaa-ajalla Anna viihtyy luonnossa koiriensa kanssa. Haaveissa siintävät uudet reissut maailman eri kolkkiin (kunhan tilanne tästä rauhoittuu).

Koulupuolen Note-toiminnan vahvistukseksi olemme saaneet korkeakouluharjoittelija Pihla Honkaniemen. Jyväskylän yliopistossa yleisiä kasvatustieteitä opiskeleva Pihla odottaa harjoittelujaksoltaan oppeja siitä, miten kolmas sektori tukee oppimista koulumaailmassa ja tuo siihen ajankohtaisia teemoja perinteisen opetuksen rinnalle. Pihlalla on kokemusta nuorten kanssa toimimisesta sekä erilaisten työpajojen suunnittelemisesta. ”Projektiluontoinen työnteko, pedagogisesti toimivien oppimissisältöjen suunnittelu ja ylipäätään erilaset työelämävalmiudet tuntuvat tälle harjoittelulle ajankohtaisilta oppimistavoitteilta.” Vapaa-ajallaan Pihla harrastaa vegaanista leipomista, sekä askartelua kierrätysmateriaaleista.

Erityisopettajaksi opiskeleva Nina Lehtonen suorittaa harjoittelujaksoaan Nuorten Akatemiassa sellaisten hankkeiden parissa, joiden keskeisenä kohderyhmänä on haavoittuvassa elämäntilanteessa tai asemassa olevat nuoret. Nina on erityisen iloinen siitä, että pääsee työskentelemään juuri tämän kohderyhmän parissa, sillä erityisen tuen tarpeessa olevat nuoret ovat niitä, joiden hyvinvoinnin tukeminen on Ninalle tärkeää. ”Harjoittelujaksoltani odotan sitä, että pääsen näkemään erilaisia hankkeita aina suunnitteluprosessista toteutukseen saakka.” Nina ehtikin jo olla mukana suunnittelemassa sekä toteuttamassa Meidän projektin kurssipäiviä ennen poikkeustilan alkamista. ”Koen, että vahvuuteni työntekijänä on kyky heittäytyä ja sopeutua uusiin tilanteisiin, mistä onkin jo ollut hyötyä Nuorten Akatemian värikkäässä ja vaihtelevassa arjessa.” Itseään meneväksi kuvaileva Nina lähtee innolla kaikkeen mukaan, mutta nauttii myös koti-illoista irtokarkkipussin kanssa; ”Parhaita on salmiakkipääkallot!”

Globaalia kestävyyttä opiskeleva Karoliina Kuusela on ehtinyt harjoittelunsa aikana sukeltamaan muun muassa Juurista latvoille -hankkeen syövereihin, jossa kartoitetaan nuorten näkemyksiä ja kiinnostusta elävän musiikin tapahtumiin liittyen. Harjoittelujaksolta Karoliina odottaa erityisesti kokemusta ja tietotaitoa hankekaaren eri vaiheisiin liittyen. ”Odotan ertyisesti ammatillista kasvamista ja kehittymistä, joka merkitsee minulle uusien työtehtävien opettelua kannustavassa ja positiivisessa ilmapiirissä.” Karoliinan elämässä parasta on oman Mörkö Anttila -nimisen kissan kanssa pötköttely.

Homma siis toimii poikkeustilan keskelläkin!