Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa
Kuvassa Nuorten Akatemian hallituksen uusi puheenjohtaja Saara Hyrkkö. Saaralla on vaaleat hiukset, silmälasit ja hän hymyilee.

Saara Hyrkkö Nuorten Akatemian hallituksen puheenjohtajaksi

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö on valittu Nuorten Akatemian sääntömääräisessä syyskokouksessa 17.12.2021 hallituksen puheenjohtajaksi. Aiemmin hallituksen puheenjohtajan tehtävää on hoitanut Anneli Kiljunen (SDP). 

“On hienoa päästä Nuorten Akatemian kautta tukemaan ja kehittämään nuorten osallisuutta yhteiskunnassamme. Näen, että on tärkeää taata osallisuuden toteutuminen myös julkisia palveluita kehitettäessä”, Hyrkkö kommentoi. 

Hyrkkö toimii Vihreän liiton ensimmäisen kauden kansanedustajana ja on Vihreän eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja. Näiden lisäksi hän toimii Espoossa hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan puheenjohtajana. 

Nuorten Akatemian syyskokouksessa on lisäksi vahvistettu toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksut. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin  

Tomi Härmä (Nuorisoseurat),
Anton Hietsilta  (Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto),
Heljä Pitkänen (Setlementtiliitto),      
Jari Pulkkinen (Kirkkohallitus),                      
Marika Sarha (4H-liitto) ja 
Maria Ulvinen (Olympiakomitea).
                                                   
Varajäseneksi valittiin lisäksi Sami Säynevirta (Luonto-Liitto). Uuden hallituksen toimikausi alkaa 1.1.2022 ja kestää kalenterivuoden. 

Lisätietoja: 

Heikki Vuojakoski, Nuorten Akatemian toimitusjohtaja
heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi
p. 040 041 3833

Saara Hyrkkö, Nuorten Akatemian hallituksen puheenjohtaja 2022
saara.hyrkko@eduskunta.fi
p. 09 432 3021