Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Osallisuuden osaamiskeskus tavoitti yli 50 kuntaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema Nuorten Akatemian, Kehittämiskeskus Opinkirjon ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton yhteinen Osallisuuden osaamiskeskus tavoitti laajasti kuntapäättäjiä vuosien 2018–2019 aikana. Työpajoihin osallistui yli tuhat kuntien viranhaltijaa sekä nuorta. Kaikkiaan tilaisuuksiin osallistui kuntapäättäjiä 54 kunnasta. Lisäksi osaamiskeskus tuotti nuorten osallisuuden laatukriteerit nuoretjaosallisuus.fi -sivustolle ja Nuorten osallisuudesta elinvoimaa -materiaalin nuorten osallisuudesta kiinnostuneille.

Osaamiskeskuksen tavoitteena oli viranhaltijoiden osallisuusosaamisen kehittäminen. Tehtävänä oli viranhaltijoiden kouluttaminen, osallisuuden laatukriteerien laatiminen sekä nuorisovaikutusten arviointiin liittyvien menetelmien kehittäminen. Lisäksi osaamiskeskuksen tehtäviin kuului osallisuuteen liittyvien hyvien käytäntöjen kerääminen ja jakaminen.

Kuntien viranhaltijoiden koulutuksen kohderyhmäksi otettiin erityisesti kuntien johtoryhmien kouluttaminen. Tätä tehtiin prosessikoulutuksissa, joihin osallistui 5 kuntaa. Lisäksi osaamiskeskus järjesti 11 Nuorten osallisuudesta elinvoimaa -työpajaa, ja niihin osallistui kuntien päättäjiä Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnista.

Nuorten osallisuuden laatukriteerit koottiin nuoretjaosallisuus.fi -sivustolle. Ideana on, että sivustolla viranhaltijat voivat täyttää itsearvioinnin ja verrata tuloksia muiden kuntien ja ammattiryhmien tuloksiin. Lisäksi sivustolle on liitetty erilaista tukimateriaalia nuorten osallisuuden kehittämiseen. Sivusto avautui loppuvuodesta 2019 ja nyt rekisteröityneitä käyttäjiä on jo noin 50. Sivuston kehitystyön aikana havaittiin, ettei varsinaiselle nuorisovaikutusten arvioinnille ole tarvetta vaan jo olemassa olevat vaikuttavuuden arviointimenetelmät riittävät.

Osaamiskeskuksen toiminnan päätteeksi julkaistiin Nuorten osallisuudesta elinvoimaa -julkaisu, johon koottiin työpajoista ja muista tilaisuuksista vinkkejä ja kokemuksia osallisuuden edistämiseksi kunnissa. Julkaisun tarkoituksena on tukea sitä, miten mahdollisimman moni nuori pääsisi mukaan kunnan vaikuttamistyöhön.

Näiden lisäksi osaamiskeskus oli mukana oikeusministeriön demokratiakasvatushankkeessa, toteutti fasilitoinnin EU:n puheenjohtajuusvuoden konferenssissa, oli esillä Kuntamarkkinoilla ja lukuisissa toteuttajajärjestöjen tapahtumissa.

Osallisuuden osaamiskeskuksen Nuorten osallisuudesta elinvoimaa -julkaisun voi tilata itselleen sähköpostitse osoitteesta info@nuortenakatemia.fi. Julkaisuun voi tutustua myös pdf-versiona (sivunäkymä, aukeamanäkymä).