Dihtosis-hanke on Nuorten Akatemian ja Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston yhteishanke, jolla pyritään lisäämään ensisijaisesti yläasteikäisten nuorten tietoisuutta saamelaisuudesta erilaisten työpajojen ja tehtävien kautta. Mira Pohjanrinne, 22, on Helsingissä asuva karikasniemiläinen saamelainen, joka nauttii suuresti työpajojen vetämisestä, vaikka kohtaakin välillä hankaluuksia oman saamelaisuutensa kanssa.
Kun Mira muutti Helsinkiin, kaupunki oli tuttu entuudestaan. Muutama asia kuitenkin yllätti. “Korostui se, ettei täällä oikeasti kukaan puhu saamea.” Myös helsinkiläisten luontosuhde eroaa paljon siitä, mihin pohjoisessa on totuttu: “Välillä tuntuu, että ajattelen luonnosta ihan eri tavalla kuin muut täällä. Sitten täällä ei ole vuodenaikoja yhtään. Meillä kotona on kahdeksan vuodenaikaa, jotka me erotellaan.” Luonto on tärkeä paikka nimenomaan kotona. Mira kuvailee ympäristön Helsingissä vaikeuttavan itselle tuttujen asioiden tekemistä. “Täällä ei esimerkiksi voi kalastaa”, Mira toteaa.
Saamelaisuuden määrittäminen on vaikeaa: “Ei ole sellaista yhtä oikeaa tapaa olla saamelainen.” Miran identiteetti on kuitenkin pysynyt vahvana muutosta huolimatta, ja hän ajattelee suurimman osan asioista saameksi. Suomalaisahdistusta hoidetaan ystävän kanssa. “Meille tulee sellainen hetkellinen kriisikahvi ja puhutaan pelkkää saamea. Että ei hätää, et ole stadilaistumassa.”
Välillä asiantuntijana oleminen väsyttää
Kun opiskelee valtiotieteitä, Mira sanoo vastaan tulevan tilanteita, joissa huomio kiinnittyy saamelaisuuteen. “Meillä käsitellään paljon vähemmistöjä. Aina kun mainitaan saamelaiset, niin päät kääntyvät hitaasti, että meillähän on täällä asiantuntija. Niin jossain vaiheessa tulee sellainen, että taas mä selitän nämä asiat miljoonannen kerran.” Perään hän kuitenkin toteaa, ihmisen voi tosin olla vaikea reflektoida asioita, jos on aina kasvanut yhdessä paikassa, eikä ole koskaan nähnyt muita kulttuureja. Ymmärrystä on kuitenkin löytynyt paljon Suomea kauempaa. “ Esimerkikisi Afrikassa matkatessa olen törmännyt alkuperäiskansan edustajaan, joka on ollut ihan fiiliksissä kuullessaan, että Euroopassakin tulee vastaan jotain alkuperäiskansoja, jotka on ihan fiiliksissä, että hei mä en ole tiennyt, että Euroopassa on alkuperäiskansoja. Itseään ei tunne niin ulkopuoliseksi kaikkialla.”
Miralla on saamelaisia Helsingissä tuttuja, jotka ovat muuttaneet samalta paikkakunnalta. Helsingissä on toiminut vielä jokin aika sitten Citysaamelaiset ry, mutta toiminta on sittemmin lakkautettu. Yhdistys järjesti muun muassa muotinäytöksiä saamelaispuvuista. “Se on mun käsityksen mukaan joko viime vuonna tai tänä vuonna lakkautettu. Mä en siis päässyt missään kohtaa sen jäseneksi.”
Mira lisää kuitenkin toiveikkaana perään: “Toivottavasti saataisiin kuitenkin joku toinen yhdistys tai edes jotain toimintaa joskus.” Miran mukaan toiminta tarvitsisi kuitenkin rahaa sekä jonkun aktiivisen saamelaisen vetämään toimintaa.
Nuorille intiaanitkin ovat saamelaisia tutumpia
Mira kokee työnsä merkitykselliseksityötä Dihtosisin parissa. “Tuntuu, että tekee jotain semifiksua saamelaistenkin eteen, vaikka asuu täällä kaukana. Mä olen tykännyt tästä tosi paljon.” Tiedolle on iso tarve, sillä suomalaiset oppikirjat eivät käsittele saamelaisia lähes ollenkaan. Intiaaneista tiedätään täällä enemmän kuin omasta alkuperäiskansasta. “Kiva mennä kertomaan nuorille vähän meidän asioista, koska ne eivät yleensä tiedä mitään.” Mitä kouluvierailuihin tulee, opettajilla saattaa olla aluksi erityistoiveita vierailun sisällöstä, mutta yleensä laskeudutaan ihan perustasolle. “Otetaan ihan kartta, että missä saamelaisia on, mitä saamelaiset on ja mikä alkuperäiskansa on.” Tuntien sisältöön kuuluu myös muun muassa kieltä, kulttuuria koskevia perusfaktoja sekä keskusteluharjoituksia.
Vierailut ovat palkitsevaa työtä. Edellinen käynti Kontulassa painui erityisesti mieleen: “Ne oppilaat jäi sinne luokkaan 15 minuuttia yliaikaa, kun niillä oli niin paljon kysyttävää, kunnes niiden opettajien piti pakottaa ne seuraavalle tunnille. Mä olin jotenkin siitä ihan fiiliksissä.”
Juttu on toteutettu osana Kallion lukion Media 2 -kurssia syksyllä 2019.
Saamelaisuus elää etelässäkin
Saamelaisuus elää etelässäkin
Teksti: Liina Kutja, Kallion lukio
Dihtosis-hanke on Nuorten Akatemian ja Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston yhteishanke, jolla pyritään lisäämään ensisijaisesti yläasteikäisten nuorten tietoisuutta saamelaisuudesta erilaisten työpajojen ja tehtävien kautta. Mira Pohjanrinne, 22, on Helsingissä asuva karikasniemiläinen saamelainen, joka nauttii suuresti työpajojen vetämisestä, vaikka kohtaakin välillä hankaluuksia oman saamelaisuutensa kanssa.
Kun Mira muutti Helsinkiin, kaupunki oli tuttu entuudestaan. Muutama asia kuitenkin yllätti. “Korostui se, ettei täällä oikeasti kukaan puhu saamea.” Myös helsinkiläisten luontosuhde eroaa paljon siitä, mihin pohjoisessa on totuttu: “Välillä tuntuu, että ajattelen luonnosta ihan eri tavalla kuin muut täällä. Sitten täällä ei ole vuodenaikoja yhtään. Meillä kotona on kahdeksan vuodenaikaa, jotka me erotellaan.” Luonto on tärkeä paikka nimenomaan kotona. Mira kuvailee ympäristön Helsingissä vaikeuttavan itselle tuttujen asioiden tekemistä. “Täällä ei esimerkiksi voi kalastaa”, Mira toteaa.
Saamelaisuuden määrittäminen on vaikeaa: “Ei ole sellaista yhtä oikeaa tapaa olla saamelainen.” Miran identiteetti on kuitenkin pysynyt vahvana muutosta huolimatta, ja hän ajattelee suurimman osan asioista saameksi. Suomalaisahdistusta hoidetaan ystävän kanssa. “Meille tulee sellainen hetkellinen kriisikahvi ja puhutaan pelkkää saamea. Että ei hätää, et ole stadilaistumassa.”
Välillä asiantuntijana oleminen väsyttää
Kun opiskelee valtiotieteitä, Mira sanoo vastaan tulevan tilanteita, joissa huomio kiinnittyy saamelaisuuteen. “Meillä käsitellään paljon vähemmistöjä. Aina kun mainitaan saamelaiset, niin päät kääntyvät hitaasti, että meillähän on täällä asiantuntija. Niin jossain vaiheessa tulee sellainen, että taas mä selitän nämä asiat miljoonannen kerran.” Perään hän kuitenkin toteaa, ihmisen voi tosin olla vaikea reflektoida asioita, jos on aina kasvanut yhdessä paikassa, eikä ole koskaan nähnyt muita kulttuureja. Ymmärrystä on kuitenkin löytynyt paljon Suomea kauempaa. “ Esimerkikisi Afrikassa matkatessa olen törmännyt alkuperäiskansan edustajaan, joka on ollut ihan fiiliksissä kuullessaan, että Euroopassakin tulee vastaan jotain alkuperäiskansoja, jotka on ihan fiiliksissä, että hei mä en ole tiennyt, että Euroopassa on alkuperäiskansoja. Itseään ei tunne niin ulkopuoliseksi kaikkialla.”
Miralla on saamelaisia Helsingissä tuttuja, jotka ovat muuttaneet samalta paikkakunnalta. Helsingissä on toiminut vielä jokin aika sitten Citysaamelaiset ry, mutta toiminta on sittemmin lakkautettu. Yhdistys järjesti muun muassa muotinäytöksiä saamelaispuvuista. “Se on mun käsityksen mukaan joko viime vuonna tai tänä vuonna lakkautettu. Mä en siis päässyt missään kohtaa sen jäseneksi.”
Mira lisää kuitenkin toiveikkaana perään: “Toivottavasti saataisiin kuitenkin joku toinen yhdistys tai edes jotain toimintaa joskus.” Miran mukaan toiminta tarvitsisi kuitenkin rahaa sekä jonkun aktiivisen saamelaisen vetämään toimintaa.
Nuorille intiaanitkin ovat saamelaisia tutumpia
Mira kokee työnsä merkitykselliseksityötä Dihtosisin parissa. “Tuntuu, että tekee jotain semifiksua saamelaistenkin eteen, vaikka asuu täällä kaukana. Mä olen tykännyt tästä tosi paljon.” Tiedolle on iso tarve, sillä suomalaiset oppikirjat eivät käsittele saamelaisia lähes ollenkaan. Intiaaneista tiedätään täällä enemmän kuin omasta alkuperäiskansasta. “Kiva mennä kertomaan nuorille vähän meidän asioista, koska ne eivät yleensä tiedä mitään.” Mitä kouluvierailuihin tulee, opettajilla saattaa olla aluksi erityistoiveita vierailun sisällöstä, mutta yleensä laskeudutaan ihan perustasolle. “Otetaan ihan kartta, että missä saamelaisia on, mitä saamelaiset on ja mikä alkuperäiskansa on.” Tuntien sisältöön kuuluu myös muun muassa kieltä, kulttuuria koskevia perusfaktoja sekä keskusteluharjoituksia.
Vierailut ovat palkitsevaa työtä. Edellinen käynti Kontulassa painui erityisesti mieleen: “Ne oppilaat jäi sinne luokkaan 15 minuuttia yliaikaa, kun niillä oli niin paljon kysyttävää, kunnes niiden opettajien piti pakottaa ne seuraavalle tunnille. Mä olin jotenkin siitä ihan fiiliksissä.”
Juttu on toteutettu osana Kallion lukion Media 2 -kurssia syksyllä 2019.
