Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Kuorosta laajennettu perhe

Teksti: Vanotit Muyau, Kallion lukio
Kuva: Harrastaen tutuksi -hankkeen kuvituskuvaa (Nuorten Akatemia)

Nuorten Akatemia ja Rauhankasvatusinstituutti ovat tehneet yhteistyötä Harrastaen tutuksi -hankkeessa. Osana hanketta on toteutettu video, johon on kuvattu ihmisiä eri harrastuksissa ja haastateltu harrastajia. Hankkeen tehtävänä on etsiä polkuja avoimempaan harrastustoimintaan. Yhtenä harrastusryhmänä videolle on kuvattu Sing&Shine -kuoroa Espoosta. Sing&Shine tarjoaa kokonaisvaltaista ja voimauttavaa kuorotoimintaa kaikenikäisille.

Tina ja lapset laulavat kuorossa

Tina on kahden lapsen äiti, joka kuuluu lastensa kanssa Sing & Shine -kuoroon. Hän muutti Suomeen kuusi vuotta sitten perheensä kanssa Sloveniasta aviomiehensä työn takia. Tina päätti jäädä perheensä kanssa Suomeen, sillä he nauttivat Suomesta paljon.

Tina etsi kuoroa 5-vuotiaalle tyttärelleen. Lopulta hän löysi Sing&Shine -kuoron, johon hänkin liittyi mukaan.

“Kuoro on loistava paikka olla. Kahden lapsen äitinä tarvitsen omaa aikaa, jota olen kuoron kautta löytänyt. Kuorossa on myös hyvä yhteisö, jonka kautta olen löytänyt hyviä ystäviä.”

Kuoro on muuttanut Tinan elämää suuresti sosiaalisesti. Hän on tavannut uusia ihmisiä, joita hän tapaa myös kuoron ulkopuolella.

“Olemme käyneet ulkona yhdessä ja nauraneet yhdessä ja olen heistä kiitollinen. Kuoron johtaja on yksi ystävistäni. Hän on mahtava ja syy siihen miksi tämä kuoro toimii, niin hyvin.”

Tinalla on tyttären lisäksi myös pieni poika, joka kuuluu myös Sing&Shine -kuoroon. Tina kertoo, että kuoro on parantanut hänen suhdettaan lapsiinsa suhdetta lapsiinsa paljon.

“Esitykset olivat aluksi hieno elämys, kun pääsin katsomaan niitä. Nyt kun olen itse päässyt esiintymään lasteni kanssa, niin se on ollut suurenmoinen elämys, joka on lähentänyt suhdettani lasteni kanssa. On hienoa, että meillä on tällainen yhteinen harrastus. Viikonloppuisin menemme kuoroharjoituksiin, ja se todella syventää sidettämme. ”

“Kuoro on minulle suuri motivaation lähde, joka inspiroi minua.”

Tina on juuri aloittanut pianonsoiton Sing&Shine -kuorossa. Hänellä on ollut vasta kaksi soittotuntia ja hän odottaa kehitystä innolla.

Tina kertoo kuoroharjoituksien sisältävän paljon liikettä ja vuorovaikutusta.

“Tällä hetkellä kuoro on täydellinen sellaisenaan, kun on. Tämä on paikka, jonne haluan tulla. Pysyn täällä niin kauan kuin kuoro on olemassa.”

“Jos kuoro innostaa teitä, niin olkaa luovia ja löytäkää oma yleisönne. jos kuoro todella kiinnostaa teitä, niin ottakaa mahdollisuus vastaan.”

Juttu on toteutettu osana Kallion lukion Media 2 -kurssia syksyllä 2019.