Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Dihtosis laajenee alakouluihin

Dihtosis-hanke on välittänyt saamelaistietoa ja tarjonnut toiminnallisia työpajoja yläkouluille sekä toisen asteen oppilaitoksille jo kahden vuoden ajan. Opettajat ovat voineet esimerkiksi tilata saamelaisnuoren vetämän kouluvierailun tai pelin luokalleen, joiden kautta nuoret ovat tutustuneet saamelaiseen kulttuuriin. Tammikuussa hanke laajenee myös alakouluihin! 

Työpajat 

Syksyn aikana olemme kiertäneet alakouluissa, testanneet eri harjoituksia ja räätälöineet työpajoja siten, että ne soveltuvat niin alakoulun pienemmille lapsille kuin vanhemmillekin oppilaille. Työpajoissa lapset esimerkiksi tutkivat sanoja ja kuvia, pelaavat tietokilpailua tai katsovat videon pätkiä lapsista saamenpuvuissa. Alakoulujen pienimmät voivat tutustua aiheeseen myös värityskuvien, perinteisten tarinoiden sekä laulun ja leikin kautta. 

Alakouluille työpajan voi tilata 45 minuutin maistiaisena, mutta sen voi halutessaan ottaa myös pidempänä tuplatuntina ja tauottaa välitunnilla. Dihtosiksen työpajat ovat tilattavissa sekä etä- että lähivierailuina. Etävierailuja toteutetaan valtakunnallisesti; lähivierailun voi tilata pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Jyväskylään, Ouluun ja Rovaniemelle sekä näiden lähiseuduille. 

Pieni peli saamelaisista 

Työpajojen lisäksi olemme syksyllä kehittäneet uuden pelin 4–6-luokkalaisille. Pieni peli saamelaisista tarjoaa perustietoa siitä, keitä saamelaiset ovat ja mitkä piirteet tekevät heidän kulttuuristaan ainutlaatuisen. Pelitehtävät käsittelevät muun muassa historiaa, saamelaisaluetta, kieliä, saamenkielisiä lasten ohjelmia, saamenpukua ja saamelaismusiikkia.  

Lisäksi valikoimastamme löytyy yhä Sukellus saamelaiskulttuuriin -peli, jossa mennään hieman pintaa syvemmälle. Yläkouluille ja toiselle asteelle suunnatussa pelissä käsitellään perustiedon lisäksi muun muassa alkuperäiskansoja, kulttuurista omimista sekä saamelaisten kokemaa syrjintää. Peli julkaistaan myös pohjoissaameksi alkuvuodesta. 

Nuorten Akatemian mobiilipelit toimivat Seppo-alustalla. Novat oppilaitoksille ja muille nuorten ryhmille täysin maksuttomia, eikä tilaajalla tarvitse olla valmiiksi Seppo-lisenssiä. Pelin pelaaminen kestää tunnin verran.

Saamelaistiedolle tarvetta 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat arvomaailmaan, jonka kantavina voimina mainitaan muun muassa yhdenvertaisuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja kulttuurisen moninaisuuden rikkaus. Näin ollen myös monipuolinen saamelaistieto ja sen linkittäminen Suomen historiaan ja nykypäivään on opetuksessa tärkeää.

Saamelaislapset ja -nuoret saavat peruskoulussa hyvin vähän tarttumapintaa omaan kulttuuriinsa. Tuoreen opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman selvityksen mukaan saamelaistietoa ei juurikaan löydy oppikirjoista, ja toisinaan tieto on väärää. Oppikirjat saattavat muun muassa sisältää kuvia ”saamenpuvuista”, jotka eivät ole aitoja.

Nuorten Akatemian ja Saamelaiskäräjien Dihtosis-hanke paikkaa tätä aukkoa. Hanke on kehitetty yhdessä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston kanssa. Saamelaisnuorilla on merkittävä rooli sekä hankkeen suunnittelussa, kehittämisessä että sen toteuttamisessa. Kaikki tieto, kuvat ja videot, mitkä on valittu Dihtosis-hankkeeseen ovat saamelaisnuorten valitsemia tai hyväksymiä.

Kuinka juhlia kansallispäivää? 

Kannustamme kaikkia oppilaitoksia juhlimaan kanssamme saamelaisten kansallispäivää 6.2.! Jos tilaat ajoissa, ehdit vielä saada saamelaisen ohjaaman työpajan luokallesi juhlapäivän tienoille. Myös peli on innostava tapa oppia uutta. Niiden monipuoliset tehtävät herättävät keskustelua vielä tunnin jälkeenkin. Kansallispäiväksi meillä on myös tarjolla saamelaiskulttuuria käsittelevä tietovisa –aamunavaus 

Täältä voit tilata pelit ja kouluvierailut 

Täältä voit ladata aamunavauksen kansallispäiväksi.

Kaikki palvelumme ovat maksuttomia.

Ustitlaš dearvvuođaiguin, ystävällisin terveisin,

Ulla Saalasti
projektipäällikkö