Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Vieraskynä: Pohdintoja nuorten harrastuksista

Rauhankasvatusinstituutti oli toteuttamassa yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa Harrastaen tutuksi -hanketta. Hankkeen tavoitteena on muun muassa Suomeen muuttaneiden nuorten moninaisen osaamisen tunnistaminen ja vahvistaminen sekä osaamisen kanavointi järjestöjen, urheiluseurojen ja muiden vapaa-ajantoimintaa järjestävien tahojen toimintaan.

Hanke käynnistyi alueellisilla ideatyöpajoilla. Ideatyöpajoissa uudet tulijat, kotoutumisen parissa työskentelevät ja harrastustoimijat pääsivät ideoimaan harrastustoimintaa ja kartoittamaan yhteisiä intressejä.

TUTUKSI

Oulun työpajoissa käytyjen keskustelujen lähtökohtana oli pohdinta siitä, miten harrastustoiminnasta syntyvä vuorovaikutus voi edistää nuorten osallisuutta sekä harrastetoiminnan yhdenvertaisuutta. Keskusteluissa nousi vahvasti esille yhteenkuulumisen tarve ja arvo.  Nuoret korostivat sellaisen tutustumisen merkitystä, jossa uusi yhteisön jäsen tutustuu muihin ja samalla muut myös tutustuvat häneen. Tällöin luodaan mahdollisuuksia keskinäisen arvostuksen ja innostuksen syntymiselle.

Keskustelujen pohjalta hahmottui isompi kokonaisuus, jossa harrastus ymmärrettiin toimintana, joka tukee sitä moniulotteista vuorovaikutusta, joka tapahtuu sekä ihmisten välillä että ihmisen ja uuden asuinpaikan välillä. Tämän seurauksena harrastuksesta syntyvä energia voi vaikuttaa myönteisesti mielekkään elämän rakentamiseen.

Vaikka Harrastaen tutuksi -hankkeen tavoitteissa korostetiin kaksisuuntaisen kotoutumisen merkitystä, huomasin, että nuorille kotoutumisen termi oli varsin abstrakti ja vasta keskustelu tunteista ja tarpeista herätti ajatuksia, joiden avulla nuoret itse pystyisivät suunnittelemaan oman polkunsa unelmaharrastukseen.

Nuorten kanssa keskustelun lähtökohtana oli inkluusion inhimillinen aspekti, eikä pelkästään kotouttamisen tekniikka ja käytännöt. Kotouttamisesta puhuttaessa maahanmuuttajat nähdään helposti passiivisina objektina, joille pitäisi suunnitella jonkinlaista maahanmuuttajille kohdennettua erikoistoimintaa. Pahimmassa tapauksessa tämä voi edistää syrjivien käytäntöjen juurruttamista.

ERIARVOISUUDEN MUODOT

Nuoret nostivat työpajoissa esiin haasteita, jotka vaikuttavat heidän osallistumisen mahdollisuuksiinsa. Suomeen muuttaneiden nuorten mahdollisuus nauttia harrastuksista edellyttää sekä kuntien että yksityisten vapaa-ajan ja harrastustoimijoiden toimintatapojen kehittämistä siihen suuntaan, jossa tuetaan vastavuoroisuutta ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten yhdenvertaista osallisuutta.

Eriarvoisuuden muodot heijastuivat nuorten kokemuksiin muun muassa toimintakyvyn puutteina (esim. kielitaito), syrjintänä ja rasismina sekä rahan, tiedon ja kontaktien puutteena. Usein nuoria koskevat useat eriarvoisuuden muodot samanaikaisesti. Tämä korostaa sitä, miten risteävä eriarvoisuus ja näin ollen moniperusteinen syrjintä vaikuttavat kielteisesti yhdenvertaisen, saavutettavan ja loppujen lopuksi inklusiivisen harrastustoiminnan toteuttamiseen.

Monet nuoret myönsivät, että vaikka erilaisten esteiden vuoksi he eivät helposti pääse ohjattuun ryhmätoimintaan, he kuitenkin harrastavat melko paljon itsenäisesti joko yksin tai porukalla. Huomasin samalla, että itsenäisen harrastamisen merkitystä ei yleensä huomioida tarpeeksi yleisessä diskurssissa, joka koskee harraste- ja vapaa-ajan toimintaa kotoutumisen kontekstissa. Kuitenkin myös itsenäinen harrastaminen on tärkeää nuoren itsetietoisuuden, identiteetin ja kehitystarpeiden muodostumisen kannalta.

NUORTEN KOKEMUKSIA

Nuorten työpajoissa osallistujilta tuli paljon toiveita siitä, mihin toimintaan he haluaisivat liittyä, mutta vastaavaa ja heille saavutettavaa toimintaa ei kuitenkaan löytynyt.

Eräs nuori ei uskaltanut osallistua musiikkikerhon toimintaan, koska hänestä tuntui, että toiminta ei ollut hänelle tarkoitettu, eikä hän saanut keneltäkään tukea, jonka avulla olisi pystynyt torjumaan tätä tunnetta. Toinen nuori oli itse siitä mieltä, että ei voi osallistua joogaryhmään, koska kielitaito ei riitä. Kolmas ei ensin löytänyt tietoa häntä kiinnostavasta urheilutoiminnasta ja sitten ei koskaan saanut vastausta kysymyksiin, jotka hän lähetti järjestäjälle sähköpostitse. Nämä esimerkit osoittavat vahvasti, miten moniulotteinen on inklusiivisuuden kokonaisuus ja että sen kehittäminen tapahtuu toiminnan eri vaiheissa sekä eri tasoilla lähtien asenteista ja päätyen strategiaan asti.

Eräs nuori kertoi, että kerhotoiminnassa häneltä jatkuvasti kysyttiin kokemuksista omasta kotimaastaan tai häntä pyydettiin esittämään kotimaan kulttuurin musiikkia, vaikka hänellä ei ollut juuri siihen minkälaista kiinnostusta. Kun hän loppujen lopuksi kertoi ohjaajille, että tällaiset pyynnöt tuntuvat epämukavilta hänestä tuntui, että hän aiheutti pettymyksen ja että hänellä ei ole enää mitään tarjottavaa siinä kerhossa. Nuori ei jatkanut enää ryhmätoimintaa ja tämän kokemuksen pohjalta hän oli vakuuttunut siitä, että hän ei ole arvostuksen arvoinen.

Sekä kasvattajina että harrastustoiminnan järjestäjinä meidän pitäisi muistaa, että vastuu siitä, että harrastusmahdollisuuksia ei löydy helposti tai siitä, että vaikka mahdollisuuksia on, nuori ei pääse osallistumaan tai joutuu lopettamaan harrastuksensa nopeasti, ei lepää ainoastaan nuorten hartioilla.

Maahan muuttaneilta nuorilta odotetaan aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta ja sinnikkyyttä, mutta unohdetaan, että nuorten syy osallistumattomuuteen voi olla se, että me järjestäjät emme pysty luomaan heille yhdenvertaisia mahdollisuuksia olla mukana järjestämässämme toiminnassa. Kun eriarvoisuuden eri muodot kasaantuvat yhden nuoren ihmisen elämässä, voi olla yhä vaikeampaa löytää voimavaroja jaksamiseen.

Yhdenvertaisessa toiminnassa pyritään siihen, että yhteisön moninaisuus olisi toiminnassa edustettuna ja ihmisten ainutlaatuisuutta arvostettaisiin. Tämä tarkoittaa, sitä että ihmisiä ei lokeroida ja oleteta heidän olevan ainoastaan jonkun tietyn kulttuurin tai elämän- ja toimintatavan edustajia.

MITÄ VOIDAAN OPPIA NUORTEN TYÖPAJOISTA?

Minä itse tuottajana ja järjestäjänä sain työpajoissa lisätietoa nuorilta siitä, että jos haluan järjestää toimintaa, joka on inklusiivista ja yhdenvertaista, minun pitäisi osata suunnitella toimintaa moniulotteisissa puitteissa. Tavoitteena on, että syntyisi yhteyksiä ihmisten välille sekä ihmisten ja uuden asuinpaikan välille ja että nuoret löytäisivät toiminnasta viehätystä, merkityksellisyyttä ja oman ilmaisunsa lähteitä.

Harrastustoiminnan suunnittelu turvallisemman tilan periaatteiden mukaisesti on hyvä peruste ja ensimmäinen askel esteiden poistamiseksi. Inklusiivisuuden kehittämisen prosessissa keskeisessä roolissa ovat asenteet eli toiminnan järjestäjän tahtotila luoda sellaisia olosuhteita, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Samalla pitäisi muistaa, että rasistisen syrjinnän, vihapuheen ja ulossulkemisen kokemukset ovat vähemmistöön kuuluvilla nuorilla yleisiä ja ne vaikuttavat kielteisesti nuorten harrastamisen mahdollisuuksiin ja hyvinvointiin.

Yhdenvertaista harrastustoimintaa pitäisi suunnitella lähtökohtaisesti hyvien etnisten suhteiden neljän osa-alueen mukaan, joissa asenteet vaikuttavat turvallisuuden tunteeseen. Koetusta turvallisuudesta syntyy vuorovaikutus, joka puolestaan edistää ja mahdollistaa nuorten osallistumista.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että eri kulttuuritaustaisia ihmisiä, erityisesti nuoria pääsisi toimimaan liikunnanohjaajien ja valmentajien tehtävissä eri urheiluseuroissa sekä liikuntapalveluissa. Tämä voi edellyttää positiivisen erikoiskohtelun periaatteen edistämistä rekrytoinnissa. Tässä on erittäin tärkeä rooli kuntien rekrytointipolitiikalla.

On tärkeää, että väestön moninaisuus näkyy visuaalisessa viestinnässä, jossa viestitään harrastuksista ja vapaa-ajan aktiviteeteista. Monista eri syistä on ratkaisevan tärkeää, ketä näytetään kuvissa aktiivisena toimijana, ketä näytetään ainoastaan jossain kontekstissa (esim. maahanmuuttajat vain maahanmuuttoon liittyvissä asioissa) ja ketä ei näy ollenkaan.

Harrasten tutuksi -hankkeen tulosten pohjalta syntyi Saavutettavan vapaa-ajantoiminnan aakkoset -opas, jossa tuodaan esiin nuorten haasteita ja konkreettisia ratkaisuja harraste- ja vapaa-ajan toimijoille näiden esteiden ratkaisemiseksi.

Anna Litewka-Anttolainen,
Rauhankasvatusinstituutin hankekoordinaattori

Vieraskynä: Pohdintoja nuorten harrastuksista

Vieraskynä: Pohdintoja nuorten harrastuksista

Rauhankasvatusinstituutti oli toteuttamassa yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa Harrastaen tutuksi -hanketta. Hankkeen tavoitteena on muun muassa Suomeen muuttaneiden nuorten moninaisen osaamisen tunnistaminen ja vahvistaminen sekä osaamisen kanavointi järjestöjen, urheiluseurojen ja muiden vapaa-ajantoimintaa järjestävien tahojen toimintaan.

Hanke käynnistyi alueellisilla ideatyöpajoilla. Ideatyöpajoissa uudet tulijat, kotoutumisen parissa työskentelevät ja harrastustoimijat pääsivät ideoimaan harrastustoimintaa ja kartoittamaan yhteisiä intressejä.

TUTUKSI

Oulun työpajoissa käytyjen keskustelujen lähtökohtana oli pohdinta siitä, miten harrastustoiminnasta syntyvä vuorovaikutus voi edistää nuorten osallisuutta sekä harrastetoiminnan yhdenvertaisuutta. Keskusteluissa nousi vahvasti esille yhteenkuulumisen tarve ja arvo.  Nuoret korostivat sellaisen tutustumisen merkitystä, jossa uusi yhteisön jäsen tutustuu muihin ja samalla muut myös tutustuvat häneen. Tällöin luodaan mahdollisuuksia keskinäisen arvostuksen ja innostuksen syntymiselle.

Keskustelujen pohjalta hahmottui isompi kokonaisuus, jossa harrastus ymmärrettiin toimintana, joka tukee sitä moniulotteista vuorovaikutusta, joka tapahtuu sekä ihmisten välillä että ihmisen ja uuden asuinpaikan välillä. Tämän seurauksena harrastuksesta syntyvä energia voi vaikuttaa myönteisesti mielekkään elämän rakentamiseen.

Vaikka Harrastaen tutuksi -hankkeen tavoitteissa korostetiin kaksisuuntaisen kotoutumisen merkitystä, huomasin, että nuorille kotoutumisen termi oli varsin abstrakti ja vasta keskustelu tunteista ja tarpeista herätti ajatuksia, joiden avulla nuoret itse pystyisivät suunnittelemaan oman polkunsa unelmaharrastukseen.

Nuorten kanssa keskustelun lähtökohtana oli inkluusion inhimillinen aspekti, eikä pelkästään kotouttamisen tekniikka ja käytännöt. Kotouttamisesta puhuttaessa maahanmuuttajat nähdään helposti passiivisina objektina, joille pitäisi suunnitella jonkinlaista maahanmuuttajille kohdennettua erikoistoimintaa. Pahimmassa tapauksessa tämä voi edistää syrjivien käytäntöjen juurruttamista.

ERIARVOISUUDEN MUODOT

Nuoret nostivat työpajoissa esiin haasteita, jotka vaikuttavat heidän osallistumisen mahdollisuuksiinsa. Suomeen muuttaneiden nuorten mahdollisuus nauttia harrastuksista edellyttää sekä kuntien että yksityisten vapaa-ajan ja harrastustoimijoiden toimintatapojen kehittämistä siihen suuntaan, jossa tuetaan vastavuoroisuutta ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten yhdenvertaista osallisuutta.

Eriarvoisuuden muodot heijastuivat nuorten kokemuksiin muun muassa toimintakyvyn puutteina (esim. kielitaito), syrjintänä ja rasismina sekä rahan, tiedon ja kontaktien puutteena. Usein nuoria koskevat useat eriarvoisuuden muodot samanaikaisesti. Tämä korostaa sitä, miten risteävä eriarvoisuus ja näin ollen moniperusteinen syrjintä vaikuttavat kielteisesti yhdenvertaisen, saavutettavan ja loppujen lopuksi inklusiivisen harrastustoiminnan toteuttamiseen.

Monet nuoret myönsivät, että vaikka erilaisten esteiden vuoksi he eivät helposti pääse ohjattuun ryhmätoimintaan, he kuitenkin harrastavat melko paljon itsenäisesti joko yksin tai porukalla. Huomasin samalla, että itsenäisen harrastamisen merkitystä ei yleensä huomioida tarpeeksi yleisessä diskurssissa, joka koskee harraste- ja vapaa-ajan toimintaa kotoutumisen kontekstissa. Kuitenkin myös itsenäinen harrastaminen on tärkeää nuoren itsetietoisuuden, identiteetin ja kehitystarpeiden muodostumisen kannalta.

NUORTEN KOKEMUKSIA

Nuorten työpajoissa osallistujilta tuli paljon toiveita siitä, mihin toimintaan he haluaisivat liittyä, mutta vastaavaa ja heille saavutettavaa toimintaa ei kuitenkaan löytynyt.

Eräs nuori ei uskaltanut osallistua musiikkikerhon toimintaan, koska hänestä tuntui, että toiminta ei ollut hänelle tarkoitettu, eikä hän saanut keneltäkään tukea, jonka avulla olisi pystynyt torjumaan tätä tunnetta. Toinen nuori oli itse siitä mieltä, että ei voi osallistua joogaryhmään, koska kielitaito ei riitä. Kolmas ei ensin löytänyt tietoa häntä kiinnostavasta urheilutoiminnasta ja sitten ei koskaan saanut vastausta kysymyksiin, jotka hän lähetti järjestäjälle sähköpostitse. Nämä esimerkit osoittavat vahvasti, miten moniulotteinen on inklusiivisuuden kokonaisuus ja että sen kehittäminen tapahtuu toiminnan eri vaiheissa sekä eri tasoilla lähtien asenteista ja päätyen strategiaan asti.

Eräs nuori kertoi, että kerhotoiminnassa häneltä jatkuvasti kysyttiin kokemuksista omasta kotimaastaan tai häntä pyydettiin esittämään kotimaan kulttuurin musiikkia, vaikka hänellä ei ollut juuri siihen minkälaista kiinnostusta. Kun hän loppujen lopuksi kertoi ohjaajille, että tällaiset pyynnöt tuntuvat epämukavilta hänestä tuntui, että hän aiheutti pettymyksen ja että hänellä ei ole enää mitään tarjottavaa siinä kerhossa. Nuori ei jatkanut enää ryhmätoimintaa ja tämän kokemuksen pohjalta hän oli vakuuttunut siitä, että hän ei ole arvostuksen arvoinen.

Sekä kasvattajina että harrastustoiminnan järjestäjinä meidän pitäisi muistaa, että vastuu siitä, että harrastusmahdollisuuksia ei löydy helposti tai siitä, että vaikka mahdollisuuksia on, nuori ei pääse osallistumaan tai joutuu lopettamaan harrastuksensa nopeasti, ei lepää ainoastaan nuorten hartioilla.

Maahan muuttaneilta nuorilta odotetaan aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta ja sinnikkyyttä, mutta unohdetaan, että nuorten syy osallistumattomuuteen voi olla se, että me järjestäjät emme pysty luomaan heille yhdenvertaisia mahdollisuuksia olla mukana järjestämässämme toiminnassa. Kun eriarvoisuuden eri muodot kasaantuvat yhden nuoren ihmisen elämässä, voi olla yhä vaikeampaa löytää voimavaroja jaksamiseen.

Yhdenvertaisessa toiminnassa pyritään siihen, että yhteisön moninaisuus olisi toiminnassa edustettuna ja ihmisten ainutlaatuisuutta arvostettaisiin. Tämä tarkoittaa, sitä että ihmisiä ei lokeroida ja oleteta heidän olevan ainoastaan jonkun tietyn kulttuurin tai elämän- ja toimintatavan edustajia.

MITÄ VOIDAAN OPPIA NUORTEN TYÖPAJOISTA?

Minä itse tuottajana ja järjestäjänä sain työpajoissa lisätietoa nuorilta siitä, että jos haluan järjestää toimintaa, joka on inklusiivista ja yhdenvertaista, minun pitäisi osata suunnitella toimintaa moniulotteisissa puitteissa. Tavoitteena on, että syntyisi yhteyksiä ihmisten välille sekä ihmisten ja uuden asuinpaikan välille ja että nuoret löytäisivät toiminnasta viehätystä, merkityksellisyyttä ja oman ilmaisunsa lähteitä.

Harrastustoiminnan suunnittelu turvallisemman tilan periaatteiden mukaisesti on hyvä peruste ja ensimmäinen askel esteiden poistamiseksi. Inklusiivisuuden kehittämisen prosessissa keskeisessä roolissa ovat asenteet eli toiminnan järjestäjän tahtotila luoda sellaisia olosuhteita, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Samalla pitäisi muistaa, että rasistisen syrjinnän, vihapuheen ja ulossulkemisen kokemukset ovat vähemmistöön kuuluvilla nuorilla yleisiä ja ne vaikuttavat kielteisesti nuorten harrastamisen mahdollisuuksiin ja hyvinvointiin.

Yhdenvertaista harrastustoimintaa pitäisi suunnitella lähtökohtaisesti hyvien etnisten suhteiden neljän osa-alueen mukaan, joissa asenteet vaikuttavat turvallisuuden tunteeseen. Koetusta turvallisuudesta syntyy vuorovaikutus, joka puolestaan edistää ja mahdollistaa nuorten osallistumista.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että eri kulttuuritaustaisia ihmisiä, erityisesti nuoria pääsisi toimimaan liikunnanohjaajien ja valmentajien tehtävissä eri urheiluseuroissa sekä liikuntapalveluissa. Tämä voi edellyttää positiivisen erikoiskohtelun periaatteen edistämistä rekrytoinnissa. Tässä on erittäin tärkeä rooli kuntien rekrytointipolitiikalla.

On tärkeää, että väestön moninaisuus näkyy visuaalisessa viestinnässä, jossa viestitään harrastuksista ja vapaa-ajan aktiviteeteista. Monista eri syistä on ratkaisevan tärkeää, ketä näytetään kuvissa aktiivisena toimijana, ketä näytetään ainoastaan jossain kontekstissa (esim. maahanmuuttajat vain maahanmuuttoon liittyvissä asioissa) ja ketä ei näy ollenkaan.

Harrasten tutuksi -hankkeen tulosten pohjalta syntyi Saavutettavan vapaa-ajantoiminnan aakkoset -opas, jossa tuodaan esiin nuorten haasteita ja konkreettisia ratkaisuja harraste- ja vapaa-ajan toimijoille näiden esteiden ratkaisemiseksi.

Anna Litewka-Anttolainen,
Rauhankasvatusinstituutin hankekoordinaattori