Tilaa uutiskirjeemme ja Note-viestit opettajille

Tilaa

Virtaa asemille -hankkeessa nuoret osallistettiin kaupunkisuunnitteluun

Hämeenlinnassa ja Iittalassa osallistettiin nuoria asemien kehittämiseen Virtaa asemille -työpajoissa keväällä 2017. Aloimme ideoimaan työpajaa syksyllä 2016 innostuneena erilaisista idealabroista, joita olimme järjestäneet yläkoululaisille eri hankkeissa 2016 vuoden aikana sekä Liikkumisideat 2030 – hankkeen innostamina, jonka toteutimme 2015 Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. Hankkeessa nuoret ideoivat kaupunkiensa liikkumista ja pääsivät miettimään liikkumisen ohjauksen keinoja nuorten näkökulmasta. Liikkuminen ja liikenne ovat olleet meillä pitkään teemoina myös esimerkiksi Liikkuva– ja Päätä itse! -hankkeiden myötä.

Virtaa asemille -hankkeessa keskityimme asemanseudun kehittämiseen nuorten kanssa. Kumppaniksi ryhtyi Hämeenlinnan kaupunki. Päätimme osallistaa nuoria sekä Hämeenlinnan rautatieaseman että Iittalan asemanseudun kehittämiseen. Rahoitus projektiin saatiin Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavustuksesta.

Teemoina työpajoissa oli Hämeenlinnassa ”Kohtaamiset asemalla”, mikä piti sisällään ideoita odottamiseen, ideoita oheisen asemanrannan kaavan yhteydessä toteutettavien asemanseudun taideprojektien suunnitteluun sekä asema-aukion palveluiden kehittämiseen. Iittalassa pääteemana oli ”Liikkuvien ihmisten kylä”, missä ideoitiin Iittalan liikkumispalveluita sekä Naivistisen aseman toteutukseen ideoita. Työpajan kohderyhmänä olivat paikalliset yläkouluikäiset nuoret.

Työpajat toteutettiin toiminnallisin ja osallistavin menetelmin. Työpajoissa hyödynnettiin palvelumuotoilun menetelmiä käyttäjälähtöisessä toteutustavassa. Molemmissa työpajoissa aloitimme työpajat muutamalla ryhmäytymisharjoituksella, jotka johdattelivat nuoria päivän teemaan. Tämän jälkeen annoimme puheenvuorot asiantuntija-alustajille jotka saivat avata työpajan keskeisiä termejä ja teemoja nuorille noin 10 minuutin mittaisella esityksellä. Hämeenlinnassa alustajina toimivat yhteiskuntataiteilijatoiminnan projektipäällikkö Marjukka Korhonen Riihimäen kaupungilta sekä Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden suunnittelija Mia Malin. Iittalassa alustamassa olivat Mia sekä Linnan kehityksen yritys- ja kaupunkikehityspalveluiden kehittäjä Pia Niemikotka. Alustukset toimivat mielenkiintoisina keskustelun herättelijöinä ja toivat uusia näkökulmia nuorten ideointiin.

”Päivä oli erittäin hyödyllinen ja mukava. Kerrankin tuli mietittyä tosissaan ns. tärkeitä vaikuttamisasioita.”

-nuoren palaute

Keskustelua herätti esimerkiksi matkaketju-termi sekä se, minkä takia ja kenelle uusia liikkumispalveluita (kuten ruoankuljetuspalveluita) kehitetään. Lopputuloksissa näkyikin ilahduttavasti monipuoliset keskustelut ja innovatiivisuus; nuoret todella laittovat itsensä likoon ”Työpajan aikana huomasi, että nuorilla paikasta toiseen liikkuminen ja siihen liittyvät tarpeet ovat erilaisia kuin aikuisilla. Keskiöön nousivatkin vapaa-aika ja siihen liittyvät ideat, joilla oli nuorille selvästi suuri merkitys”, Helsingin ympäristöpalveluiden suunnittelija Mia Malin kommentoi.

Ideointia varten olimme luoneet erilaisia valmiita ideointipohjia ideoiden esittämisen helpottamiseksi. Esimerkiksi taideprojektien esittämistä varten olimme printanneet nuorille valmiiksi kuvia kaavailluista kohteista, joihin päälle nuoret saivat visualisoida ideoitaan. Huomioimme käyttäjiä myös muissa ideointimenetelmissä; esimerkiksi ideoidessaan tapoja odottaa junaa asemalla nuoret saivat hyödyntää ideoinnin tukena aaltopahvia ja paperia ideoiden rakentamista ja kolmiulotteista esittämistä varten. Tämä myös konkretisoi ideaa hienosti.

 

 

    

Muutama ideointipohjaesimerkki

    

Ideointia aaltopahvilla, kuvassa rakennetaan koripallokoria jotta odottaminen olisi viihtyisämpää. Asemalla junaa odottavat asiakkaat pääsivät testiyleisöksi. 

Ideat olivat hyvin monipuolisia. Vapaa-ajan ideoinnin lisäksi nuoret kaipasivat asemalle esimerkiksi omaa K13-aluetta. ”Paikalla olevien nuorten toiveet olivat hyvin toiminnallisia ja palautteena oli, ettei kaupungissa ole nuorille sopivia paikkoja, joissa viihtyä”, kommentoi työpajan lopputuloksia arvioinut projektipäällikkö Marjukka Korhonen.

Saimme työskennellä Hämeenlinnan rautatieaseman vanhassa lipunmyyntitilassa sekä Iittalassa Iskuasemalla ja tilat toimivatkin erinomaisina innoittajina ideointiin. Noin kolmen tunnin pajassa päästiin nopeasti kiinni aiheeseen kun oltiin paikan päällä siellä, minne ideat olisi tarkoitus sovittaa.

Nuorten ajatuksia työpajasta ja osallisuudesta

Nuorilta kerättiin työpajassa suullisesti palautetta sekä jälkikäteen vielä kyselyllä. Työpajamainen tapa vaikuttaa koettiin mielekkäänä ja hyödyllisenä ja tällaista toimintaa toivottiinkin enemmän. Koulupäivän aikana toteutettu työpaja tuo myös mukavaa vaihtelua koulun arkeen. Toisaalta nuorten palautteissa nousi myös koulun merkitys esiin, ehdotettiin jopa sitä että koulussa kerättäisiin nuorten kehitysideoita ja mainostettaisiin nuorten mielipiteiden vaikutusvaltaa. Palautteissa nostettiin esiin myös se, että nuorten mielipiteet pitäisi ottaa tosissaan vastaan.

Kohteita, mihin nuoret voisi vaikuttaa voisi olla esimerkiksi keskusta-alueet ja niiden viihtyvyys, uudet liikkeet ja niiden ulkonäkö tai puistot.

Nuorten osallisuuden tärkeys kaupunkisuunnittelussa

Tavoitteena työpajoissa oli herättää nuorten kiinnostusta liikkumisen ohjaukseen ja edistää lähidemokratiaa, osallistaa matkakeskusten kehittämistyöhön nuorten kohderyhmää, kehittää vuorovaikutusta kuntapäättäjien ja nuorten kesken liikenteen ohjauksen keinoin, tuottaa uusia toimintatapoja kunnan strategiseen suunnittelutyöhön sekä tuottaa ideoita matkakeskuksille toiminnan ja palvelutason kehittämiseksi. Nuorten näkökulman tuomalla kaupunkisuunnitteluun saadaan aikaiseksi osallisuuden kokemuksia, mitkä ovat tärkeitä lähidemokratian ja demokratiakasvatuksen näkökulmasta.

Osallistavissa työpajoissa nuoret pääsevät myös tutustumaan omaan lähiympäristöön eri näkökulmasta ja uusin silmin  sekä tuottamaan havaintoja ja ideoita jäsennellyllä tavalla.

”Pidin työpajan ajatuksesta ja sen toteutuksesta. Työpaja oli hauska ja kehitti sosiaalisen elämän taitoja. Haluaisin lisää samanlaisia päiviä.”

-nuoren palaute 

Tärkeää on myös varmistaa se, että mielipiteet toimitetaan kaupunkisuunnittelijoille tai muille tahoille, jotka voivat hyödyntää mielipiteitä suunnittelutyössä. Nuoret ovat kiinnostuneita omasta elinympäristöstään ja arvostavat ympäristössä erilaisia asioita kuin aikuiset sekä toisaalta myös ihmettelevät avoimesti mieltä askarruttavia asioita. Onkin tärkeää että kaupungin eri tahoilla on olemassa osallistamisen kulttuuria ja avointa vuorovaikutusta eri osastojen välillä, jotta käyttäjiltä tuleva palaute ja ideat löytävät perille oikeisiin portaisiin. Toisaalta on myös tärkeää, että osallistamistavan suunnittelussa on jo mukana olennaiset tahot, jotta käyttäjät pääsevät vaikuttamaan sellaisiin kohtiin joihin oikeasti pystyy vaikuttamaan.

”Oli mielenkiintoista suunnitella Iittalan ja Hämeenlinnan juna-asemia, sillä kuljen Iittala-Hämeenlinna väliä viikossa 2-4 kertaa. Ja olisi mahtavaa nähdä itse toteuttamaa näillä asemilla.” 

-nuoren palaute

Erilaisten osallisuuspajojen myötä nuoret oppivat vaikuttamisen taitoja ja saavat uusia näkökulmia omaan elinympäristöönsä. Kaupunkisuunnittelun keinoin tehtävät parannukset voivat jatkossa edistää alueen viihtyisyyttä, turvallisuutta ja asukkaiden elämän sujuvuutta. Osallistamalla luodaan myös yhteistä tilaa — ja yhteistä vastuuta tiloista.

”Kaikki meni mielestäni hyvin ja työpajapäivä oli hauska ja silmiä avartava kokemus!” 

-nuoren palaute

Projekti oli osa Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen hanketta. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Hämeenlinnan kaupunki ja Nuorten Akatemia. Iittalan työpajassa lisäksi tukena Linnan kehitys ja ELY-keskus. Erityiskiitos loistaville kumppaneillemme innostavasta ja toimivasta yhteistyöstä!

Reija Arnberg
Palvelumuotoilija – Service designer MA

Ota yhteyttä mikäli haluat vastaavanlaisen prosessin omaan kaupunkiisi! 

Virtaa asemille -hankkeessa nuoret osallistettiin kaupunkisuunnitteluun